Peurungasta suuntasimme 21.7.2015 kohti Vaasaa, josta olimme varanneet seuraavan majoituksemme. Alkuperäinen ajatus oli yöpyä Tuurissa yksi yö, mutta hotelli ja kaikki lähialueen majoituspaikat olivat täynnä kyseisenä ajankohtana. Näin ollen päätimme suorittaa aikataulultaan tiukimman päivän lomamatkallamme; ensimmäinen pysähdys Ähtärissä, toinen Tuurin kyläkaupassa ja kolmas majoituspaikassamme Vaasan Tropiclandiassa. 

Aurinkoinen päivä Ähtärissä

Peurungasta Ähtäriin ajoi hieman yli 1.5 tuntia. Matka olisi sujunut tuonne varmaan nopeamminkin, mutta yllättäen Ähtäriin johtavalla tiellä olikin mittavat asvaltin uusimistyöt käynnissä ja jouduimme ajamaan monta kymmentä kilometriä isojen irtokivien joukossa asvaltin poistamisen takia. Pääsimme kuitenkin perille Ähtäriin tästä huolimatta helposti ja saimme auton pysäköityä ihan pääsisäänkäynnin läheisyyteen. 

Pitkän linjan perhelomakohteena Ähtärissä oli kaikki oleellinen otettu huomioon ja saimme nauttia käynnistä koko rahan edestä. Lipunmyyntipisteitä oli useampia ja halutessaan sai vuokrata tavarakärrynkin. WC löytyi myös sisäänkäynnin läheltä kahvilan vierestä. Otimme sisääntullessa kuvan kyltistä, jossa kerrottiin eläinten ruokinta-ajat. Näin pystyimme seuraamaan näitä kierroksen aikana. Ähtärin visiitin aikana sää oli aurinkoinen ja lämmin. Jokaisessa tarhassa oli eläimiä ja pääsimme ihailemaan niitä todella läheltä.

IMG_9634.jpg

Ehdotun suosikkini eläimistä oli saukot. Saavuimme altaille juuri ruokinta-aikana ja tuolloin saukot antoivat parastaan kaloja napatessaan. Näin myös ensimmäisen kerran elämässäni majavan ihan muutaman sentin päästä, kun se nukkui lämpölasikopissaan (allasalue erikseen). 

IMG_9612.jpg

Koska sisälläni asuu pieni viherpiipertäjä, en voinut olla ajattelematta useasti sitä, että nuo eläimet olisivat kyllä onnellisempia luonnossa (mikäli siellä pystyisivät asumaan). Esimerkiksi melko pieneen tarhaan laitettu pikkupanda kiersi stressaantuneena koko ajan samaa kehää ja etsi ulospääsyä. Lapselleni en halunnut asiasta mainita ja pilata moisilla ajatuksilla hänen kivaa päiväänsä, mutta yllättäin tuo pieni tyttönen kysyikin asiasta itse: "Äiti, miksi näiden eläinten tulee olla häkissä?". Hän sai vastaukseksi pehmeän, pienelle lapselle sopivan vastauksen. Ajattelin, että parempi keskustella asiasta laajemmin hänen ollessa vanhempi.

IMG_9625.jpg

Ähtärin kävelykierros on noin 3 kilometriä ja sen jaksoi hyvin kävellä tällainen puolikuntoinenkin ihminen, sillä noin puoleen väliin on laitettu kahvila, josta sai pientä naposteltavaa ja juotavaa. Myös useita grillipaikkoja ja eväiden syöntipaikkoja löytyi myös. Meitä jäikin vähän harmittamaan, että emme tajunneet ottaa omia eväitä mukaan. Ne olisi ollut todella ihana syödä esimerkiksi pienen metsäjärven rannalla. Kokonaisuudessaan kierrokseen meni meiltä noin 2.5 tuntia tauon kanssa. Kävimme lopuksi tutustumassa vielä poliisien järjestämään näyttelyyn päärakennuksessa. 

20150721_141500.jpg

Ähtäristä lähtiessä kävimme läheisellä kirpputorilla nimeltä Mega Kirppis. Kirpputorista löytyi kaksi erillistä puolta; toisella puolella oli verhoja ja huonekaluja. Toisella puolella oli taas tavaraa laidasta laitaan. Tavarapuolelta löysinkin monta itseäni kiinnostavaa vanhaa tavaraa, mutta ne kaikki jäivät paikoilleen erittäin korkeiden hintojen takia. Nopeasti googlaamalla kaikki tuotteet löytyivät parempikuntoisina netistä halvemmalla, vaikka laski mukaan postikulutkin. Myös uudemman aikakauden tavaroissa hinnat olivat todella korkeita: esim. muumipeltipurkin hintapyyntö oli 12 euroa, uutena kaupasta noin 10 euroa. Laajasta tavaravalikoimasta huolimatta siirryinkin nopeasti huonekalupuolelle. Siellä olikin muutama retro, puinen lipasto edullisesti myynnissä verrattuna pääkaupunkiseudun hintoihin. Nämä eivät kuitenkaan meidän reissuautoon mitenkään mahtuneet, joten kauppaan jäivät. Näin jälkikäteen ajatellessa ihan hyvä niin.

20150721_135924.jpg

20150721_141159.jpg 


Tuuri - miehen painajainen

Jo ennen lomamatkalle lähtöä tein puolisolleni selväksi, että Tuurissa pysähdytään ja aion käydä ostoksilla KUNNOLLA. Vastalauseet käynnistä olivat laantuneet neljässä päivässä jo melko minimiin, joten pysähdykseen suostuttiin ihan leppoisin mielin. Kaupassa olin ehtinyt olla noin 30 minuuttia, kun alkoi mukana olevien puolelta kuulua perinteiset kysymykset / toteamukset: "Joko lähdetään?", "Meneekö sulla vielä kauan?", "Äiti, en halua olla täällä". Vastalauseiden esittäjät ohjattiinkin pihalla olevaan Muumileikkipuistoon purkamaan energiaansa. Kokonaisuudessaan tämä shoppailija sai käytettyä aikaa liikkeessä noin 2.5 tuntia. Näin jälkeenpäin ajatellen minulla ei ole hajuakaan mihin tuo aika meni; varmaankin vain ihmetellessä isoa hallia. Mukaan tarttui kaikkea paistinpannusta lastenvaatteisiin. Miesten vaateosastolle ei kuulemma ollut tarvetta mennä, kun vanhat vaatteet on "ihan hyviä vielä". 

Tiukan päiväaikataulun takia en ehtinyt käydä viereisissä muissa vaateliikkeissä, mutta kyläkaupan omassa tarjonnassa oli jo ihan riittämiin minulle. Kauppakäynnin aikana lapseni kävi myös pyörimässä isänsä kanssa Miljoona Tivolissa, joka oli ilmainen kaikille alle 13-vuotiaille lapsille. Valitettavasti tajusimme tämän liian myöhään ja aikaa tivolissa oloon jäi vain noin 30 minuuttia, sillä se sulkeutui jo klo 18. 

Ostosten jälkeen päätimme syödä OnnenTähti Ravintolassa. Suuri virhe! Vaikka ravintola oli puoli tyhjillään, saimme odottaa ruokaa yli tunnin. Lähdimme välissä lapsen kanssa käytävään leikkimään, koska en edes itse jaksanut enää ruokaa odottaa. Kun se vihdoin saatiin pöytään, ainoastaan puolisoni ruoka oli hyvänmakuista. Ostin itse Halloum-kasvisruukun, jossa 80 % kasviksista oli raakoja. Lapsen annos olisi saattanut olla hyvä, mutta hän ei saanut aterimia ollenkaan  ja hermostui kättelyssä yrittäessään syödä aikuisten haarukalla sekä hän oli syönyt nälkäänsä odotusaikana jo leivän. Lasku piti myös maksaa tiskille ja lapsen ruokaan kuuluva jälkiruoka täytyi erikseen pyytää, kun kukaan ei sitä muistanut itkevälle lapsella antaa.

Kokonaisuudessaan Kyläkauppa Keskinen ja Tuurin palvelut ovat kyllä mielenkiintoinen kokonaisuus. Ainakin näin naisen näkökulmasta käynti oli kiireellisestä aikataulusta huolimatta onnistunut ruokailua lukuunottamatta. Lähdimme noin klo 20 kohti Vaasaa.


Rantasipi Tropiclandia - aikansa tuote

Olimme molemmat odottaneet pääsyä Rantasipi Tropiclandiaan. Mielikuvissamme paikka oli ihana hotelli merenrannalla upeilla huoneilla. Vastaanotossa meitä oli vastassa iloinen henkilö, joka kirjasi meidät sisään. Valitettavasti realiteetti iski täysillä päin naamaan huoneeseen lähtiessä. Punaiset käytävämatot olivat todella likaiset ja nuhjuiset. Ajattelin noiden ehkä olevan vain viikkosiivousta vailla, mutta huoneessa tilanne ei todellakaan parantunut. 25 vuotta vilisi silmissä taaksepäin ja palasimme suoraan 90-luvulle. Vihreäkeltaiset kukkaverhot yhtä kamalalla sängyn peitteellä eivät sopisi edes kaatopaikan ikkunaan. Katon rajaa kiersi suttuinen maalattu seinäkuvio. Sängyn vihreässä helmalakanassa oli jotain valkoisia vuotoräskeitä, joista osa oli valunut lattialle. Minikokoisen kylpyhuoneen suihkuseinää ei oltu pesty koskaan ja saippuannostelijat olivat mustassa likaisessa nesteestä. Kun tähän päälle lisäsi sen faktan, että huoneen painovoimainen ilmanvaihto ei toiminut ollenkaan ja ilmaa olisi voinut leikata puukolla, mielikuva mukavasta kylpylälomasta katosi kuin pieru saharaan. 

20150722_094212.jpg

20150722_094156.jpg

Koska ilta oli niin pitkällä, että lapsi piti saada nukkumaan, päätimme reklamoida puutteista vasta seuraavana aamuna. Samaan puutelistaan saimme lisätä lapselle sijatun vuodetuolin, joka muistutti enemmän U-kirjainta kuin vuodetta. Ikkunaa ei voinut pitää auki parkkipaikalta tulevan metelin takia, joten yö meni kuumuudessa ja huonoa sisäilmaa hengittäessä. Aamulla ilmoitimme vuodetuolista ja siivouksesta vastaanottoon. Nämä luvattiin korjata päivän aikana meidän poissaollessa. 


Stundars - Vanhan ajan kauneutta

IMG_9715.jpg

Lähdimme käymään Stundarsin museokeskuksessa Mustasaaressa. Tuo oli aivan ihastuttava paikka. Alueella on monta vanhan ajan rakennusta ja niihin pääsi osaan sisälle. Lapsille oli tehty myös leikkimistä varten leikkikauppa ja -navetta. Alueelle oli kesäksi tuotu myös kanoja, kukko, vasikoita ja porsaita. Tyttömme oli onnesta soikea, kun hän pääsi tuvassa vieraillessa leipomaan leipää emännän kanssa. Leivän sai mukaansa paiston jälkeen. Vanhan ajan koulussa opiskelimme myös kaunokirjoitusta. 

IMG_9686.jpg

IMG_9690.jpg

IMG_9731.jpg

IMG_9700.jpg

Päivä venahti Stundarsissa yllättävän pitkäksi ja meillä ei ollut eväitä mukana. Museokeskuksen alueelta löytyi vain pieni kahvila leivoksineen ja kiinni oleva ravintola. Lähtiessämme alkoikin väsymys ja nälkä ottamaan ylivallan matkaajista, mutta onneksi vastaan tuli ABC Liikennemyymälä. Ruuan jälkeen kävimme vielä kävelemässä Vaasan keskustassa, josta tuntui löytyvän kauppoja ja tekemistä moneen makuun. 

20150722_152058.jpg


Tropiclandian kylpylä

Palasimme hotellille, sillä ajattelimme viettää illan kylpylässä. Hotellihuoneeseen sisään päästyämme totesimme, että reklamoiduista siivouksista oli tehty vain osa ja nekin huonosti. Saippuapidikkeet kelluivat edelleen mustassa mönjässä ja suihkuseinä oli pesty vain puoliksi. Lapsen sängy oli myös tutussa U-asennossa edelleen. Päätimme antaa asian olla ja laitoimme uimavälineet valmiiksi kylpyläkäyntiä varten. 

Hotellihuoneen hintaan ei sisältynyt kylpylän pääsymaksua, joten sisäänpääsy piti maksaa erikseen. Kesäaikaan hinta oli mielestämme aika korkea kylpylän tasoon verrattuna. Kylpylässä ei voinut myöskään välttyä siltä samalta tunteelta mikä välittyi hotellin puolellakin. Kylpylä oli rakennettu joskus aikoinaan ja sen jälkeen oli tehty vain pakolliset korjaukset. Esimerkiksi lasten altaasta oli kopolaattoja, jotka liikkuivat aikuisen painosta. Totesimme kylpylöiden suurkuluttajina välittömästi, että paikasta ei kyllä Flamingon tai Peurungan tasoista saa. Aurinkoisena päivänä ulkoalue olisi kuitenkin varmaan ollut ihan kiva paikka viettää aikaa lapsen kanssa. Nyt oli sen verran kylmä ilma, että emme sitä kauaa voineet käyttää. Kunnon uintimahdollisuutta kuntouimareille ei sisätiloista löytynyt, mutta pääsimme kuitenkin rentoutumaan jonkin verran ja saunomaan. Tähän kylpylään tuloa oli kuitenkin sen verran kauan odotettu, että päällimmäisenä käteen jäi pettymys.


Raippaluodon silta

IMG_9755.jpg

23.7.2015 luovutimme huoneemme hotellista ja suuntasimme katsomaan Raippaluodon siltaa. Tuo on Suomen pisin silta ja melko näyttävä näky. Sillan molemmissa päissä on pysähdysmahdollisuus esimerkiksi kuvien ottamista varten. Jo sillalla ollessa iski päälle harmitus siitä, että emme olleet Vaasaan tullessa tajunneet keskittyä oleelliseen kylpyläkäyntien sijaan; luontoon ja mereen. Luontokohteita ja risteilyjä olisi ollut tarjolla paljon. Luontokohteet ovat myös ilmaisia ja antavat ainutlaatuisia kokemuksia kävijöilleen. Upeat maisemat saivat meidät haaveilemaan jopa omasta veneestä :)

IMG_9790.jpg

Raippaluodon sillan lähellä on erittäin kiva kotieläinpiha, jossa kävimme vielä ennen Nakkilaan lähtöä. Sen nimi on Aava Kertun kotitila. Pientä sisäänpääsyä vastaan saa vapaasti kävellä piha-alueella, katsoa kilttejä eläimiä ja vaikkapa pitää oman evästauon. Koska viimeisin käyntimme kotieläinpihassa Peurungan lähellä muistutti lähinnä kauhukokemusta, Aava Kertun kotitila palautti taas uskomme toimiviin ja ihaniin kotieläinpihoihin. Tilan omistajat olivat koko ajan piha-alueella ja vastasivat ystävällisesti kaikkiin kyselyihin. Tyttömme nautti, kun sai ruokkia muruilla pihassa olevia kanoja, pääsi silittämään lammasta ja taputtelemaan heppaa. Klo 12 oli myös mahdollisuus ajella koko perheen pieni matka hevoskärryillä erilliskorvausta vastaan. Tämä kruunasi lapsemme vierailun. Saaristossa ollessa olisimme halunneet käydä myös saaren toisella puolella olevalla näköalatornilla, mutta tajusimme, ettei meidän aika valitettavasti riitä enää siihen. Siksi kävimme vain kotieläinpihan lähellä olevalla rannalla tähyilemässä merelle. Tämä jälkeen starttasimme auton ja lähdimme ajamaan kohti Nakkilaa.

IMG_9780.jpg

IMG_9775.jpg

IMG_9778.jpg

Porin seutu - paljon tekemistä ilmaiseksi

Matkamme viimeinen etappi Nakkila saavutettiin 23.7.2015 ja siellä viivyimmekin sitten yli 4 päivää ennen pääkaupunkiseudulle paluuta. Aika meni rennosti ottaessa, marjastaessa ja ostoksilla käydessä. Nakkila sijaitsee noin 20 kilometrin päässä Porista.

IMG_5296.jpg


Porissa on muutamia paikkoja, jossa on kiva käydä ostoksilla: 

- Prismakeskus ja Kauppakeskus ICCO Porin Mikkolassa. 
- Uusi ostoskeskus Puuvilla joen ja kirkon vieressä
- Kävelykatu keskustassa ja sen lähellä olevat useat liikkeet

20150725_160910.jpg

Itse kävin tutustumassa ostoskeskus Puuvillaan, koska muut kauppapaikat on tullut jo aiemmin koluttua useasti. Puuvillassa en ollut ehtinyt vielä käydä, koska se rakennettiin vasta hetki sitten. Porin alueella on myös runsaasti mukavaa ilmaista tekemistä, josta nyt listaan tähän muutamia:

- Kirjurinluoto; sijaitsee Porin keskustassa joen varrella. Täydellinen paikka piknikille ja rauhalliselle kävelylle. Kirjurinluodosta löytyy myös aina muutamia eläimiä, kuten esimerkiksi kanoja ja vuohia. Tuolla on myös hyvä uimaranta,  pukukopit ja wc-tilat mikäli haluaa kokeilla joessa uintia. Kahviloita ja ravintoloitakin löytyy. Haastava frisbeegolf-rata löytyy myös harrastajalle. 

20150725_145949.jpg

20150725_150106.jpg

- Pelle Hermannin -puisto; sijaitsee myös Kirjurinluodossa. Puistoon pääsee kävelysiltojen lisäksi helposti myös ainoan autosillan kautta ihan viereen. Kyseessä on iso lasten leikkialue, jossa ei varmasti tule aika tylsäksi. Tekemistä ja puuhaa riittää. Vanhemmat voivat hakea virvokkeita läheisestä kahvilasta. Pelle Hermannin puiston vieressä on myös lasten liikennepuisto, jossa voi harjoitella liikenteessä kulkemista. 

- Meri-Pori; ehkä asteen puolueellisesti sanon tämän, mutta alueena yksi Suomen kauneimpia paikkoja. Tähän kannattaa varata päivä tai jopa kaksi, ajella eri reittejä, nousta autosta ja ihastella upeita näkymiä. Oma lempipaikkani on Kallo, josta metsään mentäessä ainakin aikoinaan löytyi grillipaikka ja merelle katsoessa näkyy vain merta hiljaisuudella. Samassa paikkaa voi myös ihailla tuulivoimaloita. Reposaari ja Mäntyluoto ovat myös varmasti käymisen arvoisia paikkoja. 

- Yyteri; sijaitsee Meri-Porissa, mutta on minusta silti ihan oma tarinansa. Yyteri on niitä harvoja paikkoja Suomessa, jossa on silmänkantamattomiin hiekkaa ja kauniina päivänä myös paahtavaa aurinkoa. Uimarannan aallot voivat olla liian vaativia pienemmille lapsille, mutta uimataitoinen aikuinen pärjää kyllä niissä hyvin. Yyteristä löytyy myös minikylpylä, joka kylläkin on maksullinen. Lisätietoa Yyteristä saa mm. http://www.maisa.fi/yyteri.fi/nae-ja-koe

- Nakkilan kirkko; ensimmäinen Suomen funkkistyylinen kirkkorakennus. Hyvin pelkistetty ja erilainen kirkko. Kirkkoon pääsee kesäaikaan sisälle aukiolojen puitteissa. Samalla reissulla kannattaa käydä katsomassa Arantilan koski, joka löytyy jokea ylittävän sillan kohdalta. Erinomainen paikka kalamiehille. Vieressä on myös uimapaikka särkällä. Uidessa kannattaa kuitenkin varoa kosken mukanaan tuomia virtauksia, eli älkää lähtekö sooloilemaan liian pitkälle tai ns. särkän väärälle puolelle.

IMG_5305.jpg

- Harjavallan voimalaitoksen pato; sijaitsee Harjavallan ja Nakkilan rajalla. Pato on hienon näköinen silloin, kun se on auki, mutta myös suljettuna, koska silloin voi katsella pudotusta (26,5 m) ja noin 1400 miljoonaa vuotta vanhaa hiekkakivistä peruskalliota. Aikuisena ihmisenä en vieläkään tuolla uskalla käydä jännittämättä. Padon yli pääsee ajamaan autolla, mutta rohkeimmat voivat mennä kurkkimaan tasanteilta. Padon vierestä lähtee myös luontopolku, josta saa lisätietoa osoitteesta http://www.lansisuomenvoima.fi/voimalaitos/luontoarvot/pirilankosken-paratiisin-lehtoalue. Uimapaikka löytyy myös läheltä nimeltään kultakoukku (Siltatien varrella, jokea ylittävän sillan kohdalla). 

- Leineperin ruukki; vanhan ajan perinteitä kunnioittava ruukkialue, jonne kannattaa mennä markkinoiden tai muiden tapahtumien aikaan. Tuolla pääsee myös uimaan ja pelaamaan frisbeegolfia. Samalla kannattaa käydä katsomassa myös Kaasmarkun mylly ja luontopolku; lisätietoa asiasta täältä http://www.kaasmarkku.fi/liikuntaa-ja-retkeilya/

- Ulvilan kirkko; keskiaikainen hyvin säilynyt kirkko. 


Kirpputoreilta löytöjä

Kirpputoreja löytyy Porin alueelta mielestäni normaalia enemmän. Osa niistä kestää vuodesta toiseen, osa hakeutuu konkurssiin ensimmäisen vuoden jälkeen. Käytännössä aina Porin suuntaan mennessä käyn kiertelemässä kirpputoreja ja tarkastamassa uusimmat tulokkaat. Tässä minun omat kestosuosikit:

- Itsepalvelukirppis Tuohitori Kokemäellä (http://www.tuohitori.net/); sijaitsee noin 42 kilometrin päässä Porista Helsingin suuntaan mentäessä. Kyseessä siisti ja iso kirpputori, josta tulee usein ostettua joko itselle vaatteita tai lapselle. Myös muutamia harvinaisempia tavaralöytöjä olen tehnyt.

- Retrolinna / Harmaalinnan sisätori (https://www.facebook.com/retrolinna/timeline); sijaitsee Ulvilassa noin 8 kilometrin päässä Porista. Siisti itsepalvelukirpputori, josta olen tehnyt monta tavaralöytöä kuin myös vaatelöytöjä. Edulliset hinnat yleensä tavaroissa. 

- Friitalan löytötori (https://www.facebook.com/pages/Friitalan-L%C3%B6yt%C3%B6tori/270672059613223?fref=ts); sijaitsee myös Ulvilassa. Itsepalvelukirppis, jossa tavaraa laidasta laitaan. Pöytävälit ovat melko ahtaat, joten ruuhka-aikaan ei kannata tänne mennä. Välillä teen täältä todella hyviä löytöjä, mutta välillä tulee taas tunne, että on vain romua tarjolla. Yleisin ostos itsellä on täältä lastenvaatteet. 

- Porin Kontti (http://kontti.punainenristi.fi/pori); sijaitsee aivan keskustan läheisyydessä. Tässä uudessa Kontin rakennuksessa en ole vielä ehtinyt käydä, mutta vanhassa myymälässä Ulvilan alueella oli paljon laadukasta tavaraa ja vaatetta kohtuuhinnoilla. Usein on tullut ostettua astioita, verhoja, pöytäliinoja, vaatteita ja aikoinaan myös huonekaluja. 

- Lastenkirppis Pikkukarhu (http://lastenkirppispikkukarhu.fi/index.php); ihastuttava pieni itsepalvelulastenvaatekirppis Herttuantorin tiloissa. Luonnollisesti lasten vaatteita, kenkiä ja tavaroita haen täältä.

-  Pikku-Tiina Kirpputori (https://www.facebook.com/KirpputoriPikkuTiina/timeline); sijaitsee myös Herttuantorin tiloissa ja kyseessä itsepalvelulastenvaatekirppis. Täältäkin tulee mukaan aina jonkin verran vaatteita, kenkiä ja tavaroita. 

- Fiinitori (https://www.facebook.com/pages/Fiinitori/102430269934412); perinteisellä tyylillä toimiva pieni kirpputori. Hyllyt, rekit ja kaapit pursuavat mitä erilaisempia tavaroita. Välillä tekee tosi kivoja löytöjä edullisesti. Hinnat menevät yleensä myyjän mielentilan mukaan. Tämä kuuluu omiin ehdottomiin suosikkeihin vain siitä syystä, että tällaiset kirppikset ovat katoava luonnonvara. Tämä liike on ollut tässä samassa paikassa niin kauan, kun vain jaksan itse muistaa. Jo oman äitini kanssa täällä kävin lapsena. 

Nyt on matkan tekstit kirjoitettu ja seuraavaksi tuleekin sitten jotain ihan muuta :)