Päätimme laittaa oman asuntomme myyntiin viime helmikuussa. Tuolloin olin visusti sitä mieltä, että kiinteistövälittäjistä ei ole mihinkään, eikä tuohon työhön mitään ammattitaitoakaan taida tarvita. Näin seitsemän kuukauden myymisen jälkeen, kun otimme asuntoilmoituksemme pois netistä ja laitoimme myynnin jäihin, en voisi olla enempää eri mieltä. Miksikö tällaiseen johtopäätökseen tulin? Tässä muutama esimerkki meillä käyneistä ostajista, joista uskoisin aika usean olevan tyypillinen asunnonvälittäjän tuttu: 

Herra ja Rouva blingbling yksityisnäytöllä: tämä pariskunta kaartoi näyttävästi juuri autokaupasta ostetulla mersulla talon eteen ja astelivat sisään isännän elkein. Kaulassa ja ranteissa kimalteli kultaketjut. Pelkkä katse kertoi minulle, että olen heille täysin mitätön ihminen. Huoneistoa kiertäessä päätavoite oli kertoa myyjälle, miten paljon paremmin heillä on asiat nykyisessä asunnossa. Kahden kerroksen sijaan olisi pitänyt olla kolme kerrasta. Neljän huoneen sijaan vähintään viisi. Mikä kauheinta; talon pihassa oli leikkiviä lapsia. Ei täydelliseen elämään kuulu lapsiperheitä. Noin 10 minuutin päästä totesin, että hymyilen loppuun asti hiljaa ja avaan ulko-oven heille, kun sopiva hetki tulee. 

Tylsistynyt perheenäiti saapui meille yleisnäytöllä. Hän oli ottanut mukaan pienimmän lapsensa ja kertoi, että tuli vain nopeasti piipahtamaan. Muutamassa minuutissa kävi selväksi, ettei hän ollut asuntoa oikeasti tullut katsomaan. Hän kaipasi juttuseuraa. Yleisnäyttö venahti yli tunnin mittaiseksi, kun rouva kertoi kaikki perheensä asiat ja myös heidän ongelmat. Tämän lisäksi näytön aikana lasta imetettiin mitä oudommissa paikoissa taukoamatta. Vauvan kanssa liikenteessä olevalle olisin tämän ymmärtänyt, mutta lapsi oli iältään lähempänä 2 vuotta. Kiltteyttäni en kehdannut häntä patistella nopeammin ulos. 

Väärän värinen keittiön lattia. Se ratkaisi pariskunnan asunnon oston. Todellisuudessa selvää oli, että heillä ei ollut oikeasti kiinnostusta asuntoa kohtaan tai tajusivat näytöllä, ettemme oli tingimässä hinnasta kymmeniätuhansia euroja. Perhe sanoikin lähtiessään, että muuten juuri sitä mitä etsimme, mutta vaimo haluaa keltaiset keittiönkaapin ovet ja sakkiruutuisen keittiölattian. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun olin itse sanaton. Eihän sitä kukaan valkoisia kaapinovia ja harmaata lattiaa haluakaan; olimmepa olleet tyhmiä niitä asentaessa. Rehellisesti sanottuna olisin myyjänä arvostanut paljon enemmän suoraa puhetta: tämä asunto ei ole meitä varten. 

Tulemme huomenna uudelleen. Näin sanoi ulkomaalaissyntyinen perhe. Sitä huomista odotetaan vielä tänäänkin. Asunnossa käydessä kaikki oli täydellistä ja lähtiessä pyysivät tarjouspaperit sekä tiedustelivat miten kaupat tultaisiin tekemään. Sovimme heidän tulevan oman asiantuntijansa kanssa vielä seuraavana päivänä uudelleen. Tätä tapaamista sitten siirrettiin pari viikkoa, kunnes totesimme, että nyt taitaa olla kulttuurit yhteentörmäyksellä. Suomalainen sisu jatkoi kysymistä koska tulette ja itämaalainen veri vastasi kohteliaasti aina kohta, sillä eihän toista saa suututtaa. 

Valittaja. Näitä riitti joka lähtöön. Ensimmäinen reaktio tällaisen henkilön tullessa näytölle oli aina se, että miksi oli alunperinkään tullut? Esimerkiksi eräs perhe tykkäsi paljon asunnosta, mutta asuinalue pelotti heitä. Koko näytön he keskittyivät uskottelemaan itselleen, että kyllä alueella uskaltaa asua. Yritin pitää pokkaani, sillä tämä on rauhallisimpia alueita, jossa olen pääkaupunkiseudulla asunut. Hyvin yleistä oli myös, että toinen vanhempi perheestä tykkäsi ja toinen alkoi valitusvirren. Ainakin hyvin selväksi yhteen näyttöön perustuen minulle tuli, että meiltä ei pääse Viikkiin bussilla töihin ;)

Käymme vielä asiantuntijan kanssa. Ehdoton oma lempiehdokkini. Perhe tuli katsomaan asuntoa ja rakastui siihen ensi silmäyksellä. Kaupat olivat enemmän kuin varmat. Kaikki olivat tyytyväisiä. Perheen äiti kuitenkin päätti kutsua vielä sukulaisensa paikan päälle, koska hän oli "asiantuntija". Eipä mennytkään kuin muutama minuutti, oli meidän kodissa aivan kaikki pielessä. Perhe kävi useamman kerran tutkimassa ja tonkimassa. Loppujen lopuksi jouduimme viheltämään pelin poikki, kun "asiantuntija" oli alkamassa purkamaan tiiliseinää ilman taloyhtiön lupaa. Ajattelimme, että ehkäpä nyt tulee tarjous tai antavat tilaa toisille ostajille. Saimme kuukauden päästä sähköpostin: "Jospa tulisimme vielä vähän tutkimaan". 

Asuuko naapurissa romani. Tämän kysymyksen esitti yksi katsojista huonosti leikatun pensasaidan takia. Toinen katsoja kysyi tulevatko maahanmuuttajat tänne rivitalon pihaan. Kolmas murehti raiskataanko hänet, jos hän kävelee bussipysäkiltä tullessa kerrostaloalueen läpi. Nätillä hymyllä ja pokalla naamalla onneksi pystyin vastaamaan lyhyesti: tämä on turvallista aluetta. 

Olet varmasti huijari. Se tuntui olevan osan ostajien mielikuva, kun myyjä myy itse asuntoaan. Eräs ostaja halusi saada tarkkaan tiedon, miksi emme olleet myyneet aktiivisesti asuntoamme heinäkuussa. Vastaus olimme lomalla ei hänelle riittänyt. Oliko myös joku syy, miksi meillä ei ollut seinillä perheen kuvia. Miksi puhuin heille niin avoimesti taloyhtiön asioista. Miksi koko ajan korjataan. Miksi puolisoni ei osallistu esittelyihin. Kysymyksiä tuli loputtomiin. Jossain kohtaa oli vain pakko vetää raja asunnon myynnin ja yksityiselämän asioiden sekoittumiseen.

Näkymätön. Ostaja tulee yleisnäytölle. Hän ei kuitenkaan halua ottaa mitään kontaktia tai edes puhua. Ehkä välittäjien näytöllä tämä voi onnistua, mutta yksityisen myyjän pitämällä yleisnäytöllä, jossa katsoja on kaiken lisäksi ainoa ihminen, tilanne ei nyt vaan toimi. Katsoja kävelee ympäri asuntoa, tonkii ja nuuskii. Kun erehdyt sanomaan yhden myyntisanan, vilkaisee hän olkapään yli paniikin omaisesti ja katoaa takavasemmalle. Näiden kanssa totesin samantien, että antaapa olla. 

Nuuskiva naapuri. Aina näytöille pönkeää niitä naapureita, jotka eivät voi pysyä poissa uteliaisuuttaan. Meidän näytöillä ei kukaan kehdannut sisälle asti tulla, koska tunnen jokaisen naamalta. Mutta yllättäen meidän yleisnäyttöjen aikana aina sama rouva sai pakottavan tarpeen ulkoilla asuntomme ulkopuolella. Kahden kuukauden myynnin jälkeen hän vihdoin keksi tekosyyn tulla soittamaan meidän ovikelloa ja päästä utelemaan miten myynti sujuu. Totta kai asunto tarkastettiin samalla. 

Unelma asunnosta. Nämä pariskunnat ovat mukavia ja heille on kiva pitää näyttöjä. Fakta kuitenkin on, että näyttöjen tunnelma asteen latistuu, kun kuulee toisen olevan opiskelija opintotuella ja toisen osapäivätöissä. Lainatakausta ei ole edes kysytty, eikä takaajia ole. Yksi pariskunnista totesi kerran näytöllä ääneen (ilmeisesti tajuamatta, että seison vieressä); tällainen asunto ostetaan sitten, kun valmistutaan. No, meidän perhe ajatteli kyllä saada asuntonsa ennen vuotta 2017 myytyä. 

Oma asunto myymättä. Tähän kohderyhmään kuuluivat kaikki meidän asunnon todelliset ostajat. He pitivät asunnosta, sijainnista ja muutenkin kaikki oli kunnossa. Mutta se isoin ongelma; oma asunto on myymättä. Yksityinen myyjä ei voi tarjota ottavansa heidänkin asunnon välitettäväksi. Taantuma-aikaan ehdollisia tarjouksia ei kukaan uskalla jättää. Osa perheistä kävi parikin kertaa, mutta tilanne ei muuttunut mihinkään. Oma asunto oli edelleen myymättä. 

 

Katsojista kirjoittaessani paistaa varmasti läpi turhautuminen ja jopa jonkin asteinen katkeruus. Toisaalta seitsemään kuukauteen mahtui monta odottamatonta ja huvittavaakin tapahtumaa. Edellisen asuntomme myin ensiesittelyssä, mutta tämän asunnon suhteen joudun kyllä katsomaan peiliin ja kysymään mikä meni pieleen. Ei voi vain osoitella ostajaehdokkaita tai syyttää todellisen kohderyhmän puuttumista. Asuntokin on juuri remontoitu ja hinta alueen keskitason mukainen. Olenkin tullut siihen tulokseen, että osa syy epäonnistuneisiin kauppoihin ovat omat tunnesiteet asuntoon sekä liian hiomaton asunnonmyyntiammattitaito. Taantuma tekee myös oman osansa; isot perheasunnot eivät liiku. Päädyimmekin nyt pyytämään välittäjän käymään meillä. Ehkä hän saa minut uskomaan, että näiden ostajien kanssa ammattitaitoinen välittäjä pärjää ja saa asunnon myytyä. Se on ainakin varmaa, että minä en pärjää :D